Hippie
Kuvaaja Siina Jolkkonen
Tämän tarinan tarkoitus on esittää käytänössä, mitä luonnollinen hevostaito on. Lukemalla tekstin läpi saat yleiskuvan siitä, miten ajattelen, toimin ja mitä odotan hevoselta. Tämän pohjalta et opi käsittelemään omaa hevostasi, mutta oivallat ehkä, mitä voisit oppia. Tai jos jo käytät lh:ta, voit vertailla ajatusmaailmojemme ja käytäntöjemme eroja ja yhtäläisyyksiä.
1. Hippie tulee taloon
Hippie oli neljättä vuottaan käyvä shettisruuna, joka tuotiin Ruotsista marraskuussa 04. Se tuli meille opetettavaksi joulun ja uudenvuoden välissä, ruunauksesta oli pari kolme viikkoa. Hippie pelkäsi ihmisiä hysterian partaalle asti ja pakeni pienintäkin liikahdusta. Kun sen luokse lopulta pääsi, hyväksyi se tilanteen ja nautti rapsutuksesta sen, minkä peloltaan kykeni. Sen turkki oli takussa ja likainen sekä, kuten keväällä sain huomata, täynnä täitä. Silmissä säikky ilme ja kaviot hoitamattomat.
2. Ensi askeleet
Ihan ensimmäiseksi laitoin Hippien yksinään sisään ensimmäiseksi päiväksi, paljon heiniä ja vettä. Näin se tottui taloon ja oppi tietämään, missä on tallin turva. Seuraavana aamuna se pääsi tarhaan, Lennun viereiseen. Talliriimun jätin vielä varalta päähän. Aloin heti samalla opettaa, että paikallaan pysymisessä on turva. Kävelin hitaasti kohti, jolloin poni tietysti ensi pakeni. Seurasin samaa hidasta kävelyä ja ensimmäisen kerran, kun se käänsi päänsä minua kohti, käännyin nopeasti poispäin pari askelta. Kun se lähti liikkeelle, niin minäkin kohti sitä. Ja taas palkitsin pienimmänkin yrityksen pysähtyä, perääntymällä kiireesti kauemmas. Jo muutamasta kerrasta Hippie älysi ruveta pysymään paikallaan ja laskemaan minut lähemmäs. Ensimmäisenä päivänä tyydyin käymään sen vieressä ja illalla ottamaan riimusta kiinni sen verran, että laitoin riimunnarun kiinni.
Seuraavana päivänä tein alusta samaa, mutta pääsin jo koskettamaan. Sen palkkana menin kauemmas ja annoin sen pohtia tilannetta. Lopulta sain raaputtaa sitä kunnolla kaulasta, voi että, miten se nautti! Tuona iltana se tuli itse luokseni parin metrin päähän, kun hain sitä sisälle.
Kolmantena aamuna otin talliriimun pois. Jatkoimme samaa lähestymisharjoitusta. Rapsutusta Hippie sain paljon.
Neljäntenä päivänä Hippie pääsi samaan tarhaan Lennun kanssa ja välit olivat hetkessä selvät, Hippie johti, paitsi milloin tuli ihminen kuvaan, jolloin Lennu sai hoitaa tilanteen. Aloitin myös ympyrällä työskentelyn narussa. Liikkuminen ihmisen ohi ympyrälle oli Hippielle todella vaikeaa, sillä se oli opetettu talutukseen kaatamalla se joka kerran, kun se ryntäsi ihmisen ohi. Tämäkin asia valkeni kuitenkin jo 5 minuutissa. Pysähtyminen sujui alusta asti kuin ajatus.
Narussa pihalla totutin Hippien myös kosketteluun kaikkialle, narun kosketukseen koko keholla, jalkojen nostamiseen, harjaukseen ja loimen pitämiseen. Kaikessa tässä johtolankana oli, että paikallaan pysyminen on oikein, siitä saa palkan eli kosketus loppuu. Väärin on liikkua, silloin ei kosketuksesta pääse eroon. Hippie on todella älykäs ja haluaa välttää painetta niin kovasti, että siltä vei vain hetken oivaltaa tämä. Kouluttajalta se vaatii tarkkuutta ja kykyä huomata, milloin hevonen pyrkii pysähtymään. Palkka eli lepo on saatava pienimmästäkin yrityksestä!
3. Kun pohja on luotu
Sitten sain pyöröaidan auratuksi. Oli aika siirtyä työskentelemään vapaana. Hippie kanssa on ilo tehdä töitä pyöröaidassa. Se oppi varmaan kahdessa minuutissa, mitä siltä halusin. Kun liikkeellelähdöt, pysähdykset ja suunnanvaihdot sujuivat, rupesin taas säkittämään Hippietä kosketukselle. Se hakikin liikuttavasti turvaa minusta, kun ketään muita hevosia ei ollut näkyvillä. Kun pääsin lopulta kunnolla raaputtamaan sitä, se olikin kuin sulaa vahaa.
Sitten melkoisen tauon jälkeen aloitettiin satulahuopaan tutustuminen, ihan kunnolla säkittäen. Kun Hippien hyväksyi huovan joka puolella, myös pään päällä, eikä saanut kohtausta, jos paukutin huovasta pölyt ihan Hippien vieressä, oli aika ottaa esiin satula. Ja taas satulaa kolisteltiin, räpsyteltiin ja nosteltiin ensin Hippien vieressä. Huomaa, että koko ajan poni oli irrallaan. Vasta kun kaikki sujui ilman, että se otti askeltakaan, menin eteenpäin asioissa.
Kun satulaa oli nostettu selkään ja pois useita kertoja molemmilta puolilta, laitoin satulavyöt kiinni. Sitten menin kauemmas ja annoin sen itse tutustua kapineeseen. Sitten naru päähän ja talutusta (haluan, että satula pysyy ehjänä). Ja viimeiseksi pyysin sitä sitten liikkeelle irrallaan, jotta se saisi vapaana eri askellajeissa tottua satulan ja sen osien painoon ja liikkeisiin. Syy siihen, että opetan hevosen (tai ponin) ensin lännensatulaan, on se, että lännensatula on melko painava ja siinä on kiinteät tukevat jalustimet ja nahkaremmejä roikkumassa. Näin hevonen oppii alusta asti, että sen selässä on painavaa ja heiluvaa tavaraa, jota ei tarvitse kummastella. “Länkkärin” jälkeen mikä tahansa muu selässä on hevoselle “helppo nakki”.
Koko tätä kuviota toistettiin muutama kerta. Kun kaikki sujui rauhallisesti, (Poni ei muuten tehnyt ensimmäistäkään pukkihyppyä tai paniikkilaukkaa), rupesin valmistelemaan Hippietä ajotyöskentelyyn. Pitkän talutusnarun kanssa varmistin, että se hyväksyy narun kosketuksen hyvin myös kaikkialle jalkoihin ja nostaa jalkaa narun avulla (tämä sotkutilanteen varalta, hevonen EI SAA mennä paniikkiin, jos ohjat kietoutuvat se jalkoihin, se olisi VAARALLISTA, vaikkei niin periaatteessa pitäisi tietenkään käydä). Sitten seisoin ponin vierellä ja nostin talutusnarun sen pään yli ja kädellä kuljetin sen lautasten yli, niin että naru kiersi ponin riimulta sen takajalkojen takaa käteeni. Sitten astuin askelen taakse ja kevyesti kohotin narua itseeni päin aavistuksen vetäen (potkuvara, huom!). Sitten vain odotin, että poni itse, tuntiessaan narun painon työntävän takapäätään ja vetävän päätään, lähtee kiertämään narun perään. Tällöinhän paine häviää (kun en itse kiristä narua) ja palkka tulee heti. Lopulta käännöksestä tulee täysi ympyrä, jonka uloimmassa vaiheessa poni on hetken täysin selin minuun. Tämä on monelle hevoselle ja ponille vaikea paikka (silmän vaihtaminen), mutta Hippien tapaiselle epäluuloiselle villiponille aivan erityisen kova pala purtavaksi. Tämäkin sujui kuitenkin paremmin kuin aluksi oletin.
Sittenpä olikin aika laittaa pitkät ajo-ohjat satulaan lisäämieni lenkkien kautta kiinni naruriimuun. Käytin täysimittaisia hevosen naruisia ajo-ohjia, sillä epäilin Hippien tarvitsevan tilaa. ja oikeassa olinkin. Aluksi Hippie järkyttyi sen verran, ettei kyennyt liikkumaan (paikallaan pysymisessähän oli turva!), mutta kun annoin sille aikaa sulatella asiaa ja pysyin sivulla, en takana, lähti se lopulta varovasti hiipimään. Ensimmäiselle ajokerralle riittikin saada se pari kertaa liikkeelle ja seis. Käytin pitkälti apuna pyöröaidassa irtotyöskentelyssä käyttämiäni ääniä ja liikkeitä. Ja aina onnistuneen yrityksen jälkeen kunnon tauko. Toisella ajokerralla rupesin ohjaamaan suuntia ja tekemään täyskäännöksiä ulkokautta (taas silmän vaihdon harjoittelua). Kolmannella kerralla siirryin huomattavasti lyhyempiin ohjiin, mikä tarkoitti myös paluuta taaksepäin vaatimuksissa.
Pitkä tauko tähän vaiheeseen päästyä oli Hippielle hieman haitallinen, mutta pienet lapset, työ ja sukulaisten yllättävät sairastumiset…. se on elämää.
4. Kopitus
Toukokuulla aloitettiinkin ihan toisesta päästä. Rupesin valmistelemaan kuljetustilanteisiin ja lastaukseen opetusta. En omista kuljetuskoppia, mutta vaikka omistaisinkin, toimisin luultavasti samoin. Käytän alkuvaiheessa kuormalavan päälle rakennettua vaneritasoa. Ohjaan hevosen narussa ympyrälle kohti pyöröaidan reunassa olevaa lavaa. Alkuun riittää, että hevonen lähestyy lavaa ja tutkii sitä. Pyydän sitä menemään eteenpäin vain niin lähelle kuin se aivan tyynenä voi. Pienimmästäkin hermostumisen merkistä annan sen pysähtyä. Pääasia on, että sen pää on kohti lavaa. Palkitsen hyvät yritykset peräännyttämällä hevosen pois lavan luota. Opetan hevosen tällä tavoin hitaasti edeten astumaan yhden jalan kerrallaan tasolle, palkiten aina yrityksen peruutuksella pois lavan luota. Kun hevonen on valmis seisomaan jonkin aikaa rauhallisena kaikki neljä jalkaa lavalla, peruutan vielä pois ja annan pitkän tauon. Sitten vasta annan hevosen kävellä lavan yli (kunhan se vain ensin seisoo hetken paikallaan keskellä). Tässä työtavassa on se hyvä puoli, että en ole aivan hevosen vieressä enkä varsinkaan edessä taluttamassa sitä, vaan “ajan” sitä reilusti sivulta (jopa takaviistosta, hevosesta riippuen). Näin hevonen oppii itse ratkaisemaan tilanteen ja luottamaan itseensä.
Hippien kanssa toimin kirjaimellisesti näin, PAITSI… Huomasin pitkän koulutustauon jättäneen jälkensä. Minun olisi pitänyt palata säkityksessä paljon taaksepäin, sillä se ei yksinkertaisesti kestänyt ympyrälle lähettävää painetta oikealle kyljelleen (oikea on aina ollut Hippielle vaikea puoli, jopa siinä määrin, että toisinaan epäilen toimiiko sen oikea silmä täydellä teholla). Koska olin jo hölmöyttäni aloittanut työn yrityksen, en halunnut perääntyä siinä. Niinpä tein saman kuvion, mutta edestä taluttaen. Toisin sanoen pyysin Hippietä tulemaan lavan luo seisoen itse Hippien vasemman silmän etupuolella lavan vieressä. Näin homma alkoikin sujui varsin mallikkaasti. Mitä opin tästä? Kunnollinen valmistelu on enemmän kuin puolet valmiista suorituksesta! Jos pohja on hutera, ei sen päälle paljoa voi rakentaa. Ja toisin päin. Siispä ensi kerralla säkitetään taas.
5. Uusia asioita pikkuhiljaa
Kesän tullessa edettiin säkityksessä. Pari kesälomalaista teinityttöä ahersivat harjaten ja raaputellen, ja pääsivät Hippien kanssa jo melko luottamuksellisiin väleihin.
|
|
Kopitusharjoitukset etenivät ja auton kohtaamista pihassa ja pihatiellä harjoiteltiin. Lisäksi ponit saivat töitä naapurin turhan villiksi päässeen pihan raivauksessa. Horsmat ja pihlajat saavat kyytiä muuttuen hyötyravinnoksi. Taluttelu aamuin illoin naapuriin ja takaisin sekä vaihteeksi tienvarressa aitauksessa oleminen tekevät Hippielle oikein hyvää. Myös aisoihin tutustuttiin yksi kerrallaan. Tässä rekiaisat ovat hyvät. Ensin aisaa nostettiin vain ponin sivulle, alkuun kauempana, sitten lähempänä, lopulta kylkeen koskettaen. Ja lopulta aisa kiinni ja talutusta sekä ohjasajoa.
Tässä yhteydessä on hyvä mainita eräästä harjoituksesta, joka on tärkeä kaikille hevosille, mutta elintärkeää Hippien tapaisen säikyn ja aran yksilön kanssa. Silmän vaihtaminen on useimmille hevosille hieman vaikeaa aluksi ja toisille, kuten Hippielle todella ongelmallinen asia. Nyt en puhu lasisilmistä tai sellaisesta, vaan siitä tosiasiasta, että hevosen eri aivopuoliskojen välillä ei ole niin paljon yhteyksiä kuin ihmisellä. Näin ollen hevosen kummankin silmän näkevät kuvat ovat erilliset ja sille on vaikeaa ymmärtää esineen tai henkilön siirtyminen yhden silmän näkökentästä toiseen. Luottavaiset rauhalliset hevoset oppivat tämän ohimennen, eivätkä monet ihmiset tiedä koko ilmiön olemassaolosta mitään. Mutta esimerkkimme onkin kaikkea muuta. Niinpä Hippien kanssa ei liikaa voi tehdä seuraavaa harjoitusta. Seiso hevosen vieressä nenä sen takapäätä kohti. Pidä hevosen puoleinen käsi sen sään päällä. Siirry rauhallisesti hevosen häntää kohti liu’uttaen kättä sen selkää myöten. Lautasten luokse päästyäsi pysähdy. Jos hevonen liikkuu seuraa sitä liikkeelläsi, mutta älä käske mitään. Odota vain, että se pysähtyy ja pysähdy itse samalla sekunnilla. Sitten hitaasti kurkota päätäsi (ja ulkokättäsi) hevosen taakse käsi koko ajan lautasilla. Voit jutella rauhoittavasti. Tähän asti hevonen on seurannut todennäköisesti sinua sen kyljen puoleisella silmällä jolta lähdit liikkeelle. Kun se kääntää päätään nähdäkseen sinut vastakkaisen puolen silmällä kehu sitä rauhallisesti ja siirry hitaasti sille puolelle. Anna hevoselle tauko ja tee sitten uusiksi eri puolelta. Varoituksen sana: Tämä vaatii molemminpuolista luottamusta, muutoin POTKUVAARA! Jos suhde ei vielä ole luottamuksellinen, samaa asiaa voi työstää narun kanssa, kuten edellä on kerrottu totuttamisesta naruun.
6. Kopitusta toden teolla
Heinäkuulla tutustuttiin oikeaan kuljetuskoppiin. Tässä etenin aivan samalla tavalla kuin kuormalavan kanssa. Huomattava on, että en taluta hevosta koppiin, vaan lähetän sen sinne kopin sivulla seisten narun avulla. Aluksi Hippie sai kiertää kopin talutuksessa parin kertaa. Sitten lähetin sen menemään yksin lastaussiltaa kohti ja annoin sen rauhassa jäädä nuuskimaan ja kuopimaan lastaussiltaa. Sitten pikkuhiljaa pyysin sitä siirtämään yhtä jalkaa sillalle ja heti pois. Tällä tavoin sahattiin niin kauan, että Hippiellä oli luottavainen ja turvallinen olo. Pyysin sitä sisälle koppiin vasta, kun se oli siihen valmis, rauhallinen ja utelias. Aina välillä pidettiin taukoja, Hippie sai jopa rouskutella ruohoa (syöminen alentaa stressitasoa, mutta vie myös ajatukset pois työstä, joten en suosi hirveästi tätä palkkiotapaa). Edelleen oikea silmä tuotti ongelmia. Hippie meni jo varsin luottavaisesti lastaussillan yläpäähän saakka, mutta kun itse jäin sen silmään nähden kopin seinän katveeseen, hyppäsi se äkisti pystyyn ja sinkosi täyttä höyryä ulos kopista. Tämä sai minut jälleen epäilemään oikea silmän toimivuutta.
7. Kärryt!
Heinäkuun lopulla päästiin kokeilemaan kuolaimia. Tähän astihan Hippietä oli ajettu naruriimulla ja niin toki vieläkin. Mutta koska sillä joskus elämässään taatusti tulee olemaan kuolaimet suussa, on parasta harjoitella sekin homma ajoissa. Ensin rapsuttelin ja silittelin päätä joka puolelta. Sitten keskityin silittelemään huulia. Tämä ei vielä ole Hippielle aivan itsestään selvää. Kun se hyväksyi kosketuksen rauhassa, laitoin sormen sen suuhun hammaslomaan, ensi vain pikaisesti. Sitten koskettelin se kieltä sormilla ja pyysin sitä varovasti avaamaan vähän suuta. Kun tämäkin sujui, otin toiseen käteen suitset kuolaimineen. Kilistelin ja kolistelin niitä ensin etäänpänä tuoden ne hiljalleen lähemmäs. Annoin Hippien nuuhkia ja tutkia niitä. Seuraavaksi koskettilin kokoontaitetuilla kuolaimilla ponin suupieliä ja laitoin ne sitten avattuna turvan eteen. Toistin tätä pari kertaa. Sitten vain normaalilla suitsimistavalla pujotin kuolaimet suuhun, mutta pudotin ne pois lähes heti, en siis laittanut vielä suitsia korvien yli. Toisella kertaa toimin samoin, paitsi että annoin kuolainten olla paikallaan pitempään. Vasta kolmannella kerralla Pujotin suitset korvien yli ja annoin Hippien pohtia tilannetta ja maistella kuolaimia suussaan. Sitten otin suitset taas pois ja annoin ponille kunnon tauon. Ja lopuksi suitsin sen uudelleen ja annoin sen syödä heinää jonkin aikaa kuolaimet suussa. Ja sitten suitset pois ja isot rapsutukset ponille.
Seuraavaksi lukujärjestyksessä oli vuorossa kärryt. Ne seisoivat keskellä pyöröaitaa ja kiipeilin niitten päällä, potkin ja kolistelin niitä Hippien seuratessa irrallaan touhujani. Sitten talutin Hippien niiden ympäri molempiin suuntiin ja nostelin aisoja ylös alas ja jopa vedin niitä itse perässäni Hippietä taluttaen. Sitten seisotin Hippietä kärryjen edessä. Nyt on syytä muistaa, että Hippie suhtautuu edelleen erittäin varauksellisesti takana tapahtuvaan. Etenin siis todella hitaasti. Siirsin Hippien kärryn aisojen viereen. Nostelin aisoja kyljen korkeudelle ja taas alas monta kertaa. Hipaisin aisalla se kylkeä. Nostin aisat ylös pääni korkeudelle ja taas alas. Vaihdoin puolta. Taas oikean silmän ongelma tuli näkyviin. Tälle puolelle Hippie ei alkuun pystynyt olemaan selin kärryyn vaan aloitettiin niin, että se seisoi 90 asteen kulmassa kärryihin nähden. Lopulta se kuitenkin hyväksyi kärryt myös takanaan ja aisan kyljellään. Pitkä tauko. Sitten aisojen eteen seisomaan. Aisat kohti taivasta ja taas alas. Tätä toistin joitakin kertoja. Lopulta siirsin kärryt lähemmäs aisat ylhäällä ja laskin hitaasti aisat alas ponin sivuitse maahan saakka. Nyt se seisoi ensi kertaa aisojen välissä. Tässä tauko. Sitten aisat ylös kyljille ja taas alas. Ja ylös. Painoin samalla aisaremmistä hieman mallaten asian painoa. Ja aisat alas. Nyt aisat ylös ja kiinni. Kehut ja tauko. Aisat irti. Taas aisat ylös ja kiinni. Hetken päästä pyysin Hippietä seuraamaan itseäni. Ensin yhden askeleen. Sitten kaksi. Ja lopulta kävelimme peräkkäin pyöröaidan ympäri ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen. Ja kärryt irti. Raaputusten lisäksi ruohon mussutusta ja valjaiden riisuminen. Oppitunti päättynyt.
8. Selkäännousu
Seuraava oppitunti Hippielle oli oikeastaan lyhyitä pätkiä hyvin erilaisia asioita. Sattui olemaan erittäin tuulinen päivä, joten tilaisuus säkittämisen jatkamiseen tarjoutui aivan luonnostaan. Laitumelta pihaan johtavan tien varrella oli reki peitettynä pressulla, joka oli osittain irronnut kovassa tuulessa ja liehui räpisten. Hippie käveli sen ohi talutuksessa varautuneesti. Kun sen pitikin sitten ohittaa pressu yksin (siis lähetin sen ympyrälle itseni ja pressun välistä) piti alkuun turvautua pikku pyrähdykseen. Ei kuitenkaan kulunut kuin viitisen minuuttia ja muutama puolikaari minun ja pressun välissä kunnon tauoin, kun Hippi jo rauhallisesti käveli metrin raosta pressun vierestä nuuhkien tuota läpättäjää tyynesti. Seuraava ohjelmanumero olikin heilutella pressua lisää ja levittää se sitten osittain maahan ponin kulkureitin poikki. Tässä ei Hippiestä ollut mitään ihmeellistä, se käveli pressun yli heti oma-aloitteisesti. Siis tämä poni ei pelkää mitään muuta kuin ihmisiä!
Koulupäivä jatkui pyöröaidassa. Ensin pikkuinen verryttely ja kontakti varmistus irtotyöskentelyllä. Sen jälkeen vuorossa olikin jotain aivan uutta, irtohypitystä. Laitoin ensin yhden lasikuitupuomin hypättäväksi. Sen toinen pää oli aidan alimmalla lankulla, noin puoli metriä korkealla, ja toinen pää kohti aitauksen keskustaa maassa (puomini ovat noin 4 metrisiä). Hippie oli vapaana puomia asettaessani ja sai tutustua siihen omin nokkineen. Kun siirryin aitauksen keskelle pyytääkseni ponia liikkeelle, se hyppäsikin oma-aloitteisesti melkein keskeltä puomia. Annoin se pysähtyä ja kehuin ylenpalttisesti. Sitten pyysin sitä kiertämään koko aitauksen ja puomin kohdalle tullessa se taas hyppäsi, tällä kertaa hieman keskemmältä eli matalammalta. Taas se sai kehuja ja tauon. Sitten pyysin sitä hyppäämään toiseen suuntaan. Edelleen yhtä rauhallinen hallittu hyppy. Nyt lisäsin toisen puomin kolmisen metriä ensimmäisestä. Pyytäessäni ponia ympyrälle annoin sen ensi ohittaa puomit ja pyysin hyppyjä vasta toisella kierroksella. Pientä kolausta lukuun ottamatta hienot hypyt. Ja sama toiseen suuntaan. Vielä lisäsin kolmannen puomin. Ja edelleen Hippie suhtautui niihin samalla tavalla, ei hermostumista eikä pelkoa eikä riehumista. Opetuksen päätteeksi se sai isot kehut, rapsutukset ja ruohonsyöntitauon.
Viimeinen opetusjakso alkoi silmän vaihtamisen harjoituksella. Sen jälkeen nojailin Hippien selän yli silitellen sitä ensin kaulalta ja kyljiltä, sitten takajaloista ja lautasilta. Tein tätä jonkin aikaa molemmilta puolilta. Poni seisoi irrallaan ilman riimua ja nyppi välillä pyöröaitaan kasvaneita heinätuppoja. Sitten nostin jalan sen lautasille ja pois. Ja kohta uudestaan. Siirsin jalan selän päälle. Painoni oli vielä täysin seisovalla jalalla. Tein tätä molemmilta puolilta. Sitten lisäsin painoa ponin päälle. Lopulta istuin Hippien selässä. Aluksi se oli varautunut, pää ylhäällä ja korvat takana, mutta puhuin hiljaa raaputellen ja tuli heti pois selästä. Annoin sille mietintätauon poistuen itse kauemmaksi. Hetken kuluttua palasin ja toistin äskeisen jääden hieman pitemmäksi aikaa selkään. Nyt Hippien pää alkoi jo laskea sen hengittäessä syvää ulos. Kolmas kerta eri puolelta saikin riittää tälle päivälle. Lopuksi isot raaputukset ja makeaa heinää pihassa.
9. Ja ajolle
Niin sitten päästiin viimein ihan ajamaan kärrien kanssa. Avustajasta oli tässä vaiheessa hyötyä. Tuttu hoitajatyttö talutti, minä ajoin kärryjen vieressä kävellen. Suuntaa vaihtaessa pysähdyttiin ja minä vaihdoin ensin itse puolta. Huomaa, että päävehkeiksi valitsin varsin pelkistetyt suitset: pelkkä turparemmi-poskihihnayhdistelmä, jossa sopivasti sattui olemaan lenkit ohjia varten – siis kotitekoinen side-pull. Ei siis vieläkään kuolaimia. Hippie reagoi ohjiin todella herkästi, mutta rauhallisesti, kuten tähänkin asti. Pikkuhiljaa ponin ja taluttajan välimatkaa lisättiin ja minä siirryin kärryjen taakse. Ja pian siirryttiin ensimmäistä kertaa ulos pyöröaidasta kentäntapaiselle. Alue on oikeastaan vain laitumesta rajattu hieman viettävä suorakaide, jonka poikki kulkee aivan matala ojakin. Ihanteellinen ajo-opetukseen, koska kerralla tulevat tutuksi myös kärryn jarrutus ja nykäisyt. Kun ajo sujui hyvin, otettiin talutusriimu pois ja jonkin ajan päästä taluttaja jäi kokonaan matkasta. Koko harjoitus tehtiin käynnissä ja taukoja pidettiin aina vähän päästä. Raaputtelua ei säästelty.
Lennu-poni oli ollut tähän asti ollut syömässä lähistöllä. Nyt oli aika lähteä pois pihasta ja kaveria tarvittiin apuun. Yksi tyttö talutti Lennua, joka ei pelkää mitään eikä kiirehdi turhia. Toinen tyttö käveli Hippien edellä. Itse ajoin edelleen kärryjen takana kävellen. Lähdettiin ensin pikkutielle, siitä vähän isommalle ja lopulta asfalttitiellekin. Autoja tuli takaa, mutta Lennun perässä ne eivät Hippietä juuri vaivanneet. Poikettiin parin naapurin pihaan juttelemaan ja ruohoa lyhentämään. Istuin välillä kärryihin, jotta Hippie tottuisi myös kuorman aiheuttamaan vetovastukseen. “Esikävelijä” siirtyi Lennun luokse. Ajoin ohi Lennusta ja kokeiltiin etuhevosena olemista. Pysähdyttiin ja annettiin Lennun ohittaa. Loppumatkalla omaa tuttua tietä istuin kyydissä ja otettiin pieni ravipätkäkin. Valjaat riisuttiin omassa pihassa, jossa yleensä hevoseni valjastan.
Palkaksi ponit saivat poikkeuksellisesti harjauksen lisäksi myös leipäpalat.
Seuraavana päivänä Hippie valjastettiinkin jo pihassa (huom. irrallaan, kuten aina valjastan hevoseni) ja mukaan kyytiläiseksi pääsi 2,5-vuotias Otso. Kaikki sujui kuin tanssi.
Nyt kun Hippie on käynyt kärryjen kanssa poissa pihasta sekä kaverin kanssa (Lennu ratsukkona) että yksin, on myös kokeiltu selässä käymistä satulan kanssa. Ensimmäinen kerta meni hienosti. Naapurin tytöt olivat apuna. Aluksi nyittiin jalustimista, nojattiin satulaan ja nostettiin jalkaa jalustimeen, molemmilta puolilta tietysti. Sitten laitettiin painoa jalustimeen, hypittiin sen varassa, seisottiin jalustimella. Lopulta ratsauduttiin ja piakkoin jalkauduttiin.
Toinen kerta ei ollutkaan yhtä tyylikästä. Erehdyin yliarvioimaan Hippien sietokykyä ja otin mukaan ratsastustunnille. Toinen tyttö ratsasti Lennulla, toinen nousi Hippien selkään. Seisottiin sitten hetki ja lähdettiin kävelemään kentää ympäri Lennun hännässä, itse talutin Hippietä. Muutama minuutti kului ja Hippie näyti melko rauhalliselta. Sitten se tapahtui! Tyttö pyyhkäisi hiuksia silmiltä ja Hippie räjähti! Onneksi narua oli yli kolme metriä, silti sain pään pysymään käsissäni vain vaivoin ja Hippien kääntymään ympyrälle ja lopulta pysähtymään. Siinä se sitten tärisi ja tyttö puristi kaksin käsin satulannuppia rystyset valkoisina. Rauhoittelin ja kehuin molempia, Hippiä pysähtymisestä ja tyttöä kyydissä pysymisestä. Pyysin istumaan selässä niin kauan, että ponin hengitys tasaantuu ja pää laskee. Mutta vielä Hippie ryöstäytyi uuteen pakoyritykseen, jonka sain jo katkaistua huomattavasti nopeammin. Sitten se lopulta alistui ja seisoi puuskuttaen, mutta selvästi luovuttaneena. Annoin tytön tulla alas ja Hippie sai seurata lopun ratsastustuntia sivusta. Tunnin lopuksi nousin itse Hippien selkään. Niin kauan kuin annoin sen olla paikallaan, kaikki oli hyvin. Mutta heti, kun pyysin toista tytöistä taluttamaan sitä vähän, sama syöksy alkoi taas. Onnistuin vielä pudottamaan toisen “ohjan” eli narunpään, joten se juoksi toistakymmentä metriä aidan viereen ja totesi sitten karkailut turhiksi. Jalkauduin hetkeksi ja nousin taas selkään. Annoin sitten taas lepotauon. Vielä ennen kentältä lähtöä nousin selkään ja pyysin etujalan sivuttaista siirtoa molempiin suuntiin. Kun se sujui, lopetettiin siltä päivältä.
Jatkossa lisäsin huitomiseen, ääniin ja outoihin liikkeisiin säkitystä. Uskoin myös viimein, että ratsain liikkuminen on paloiteltava pienimpiin mahdollisiin osasiin, pään kääntämiseen, yhden jalan siirtoon kerrallaan. Näin harjoiteltuna rupesi ratsuhommakin pikkuhiljaa sujumaan. Suoraan liikkuminen onnistui ensimmäisen kerran pimeällä. Siirsin poneja pihanurmelta tallitarhaan, talutin Lennua ja hyppäsinkin vaan Hippien selkään. Ihan rauhassa löytyi oikea suunta.
Talven mittaan jatkoin parin kolmen viikon välein ratsastusharjoituksia, eteenpäin pohkeesta ja sivulle ohjalla, sitten myös sivulle pohje tukena. Tärkeitä harjoituksen osia ovat huitominen ja huutelu selässä sekä koskettelu kylkiin ja lautasille narulla, käsin ja jaloin. Edelleen niistä tulee pikku hyppyjä, mutta nyt enää askeleen tai kaksi. Myös isommat hoitotytöt ovat käyneet selässä.
Ennen lumen tuloa ehdittiin käydä lasten kanssa kärrylenkeillä. Lisäksi on kokeiltu reen vetämistä, se sujui mallikkaasti, vaikka kovasti piti outoa kirskuntaa kuunnella, kun jalakset raapivat kiveä.
Ja tietenkin välillä palataan perusharjoituksiin, pelottaviin asioihin säkitetään, ympyrälle lähtöä talutuksessa treenataan ja mitä nyt milloinkin eteen tulee. Pikkuhiljaa alkaa tuntua, että Hippie rupeaa olemaan valmis ajohommiin, kunhan pysähtyminen ja paikalla seisominen pihan ulkopuolellakin vielä hieman varmistuu. Ja ratsun töissä ollaan ehkä kesällä aika hyvällä mallilla.
Näin on vuosi Hippien kanssa pyörähtänyt. Ja mitä olen oppinut? Ensinnäkin sen, että hitaasti hyvä tulee. Näin herkkä ja selvästi kovia kokenut hevonen (tai poni) tarvitsee ennen kaikkea aikaa. Kun ei pidä kiirettä eikä vaadi liikaa, pääsee tuloksiin nopeammin ja varmemmin kuin hoppuilemalla. Toiseksi, että pieniä hölmöilyjä ja virhearviointeja tulee aina, mutta useimmiten ne ovat korjattavissa. Ja kolmanneksi, oman pinnan ei pidä palaa, huonona päivänä ei saa lähteä ollenkaan hommiin, sillä pienestä suutahduksesta voi olla ennalta-arvaamattoman kauaskantoisia seurauksia. Hermot kylmänä ja tunteet hallinnassa on vastoinkäymiset helpompi ottaa vastaan.
Hieno vuosi tämä oli. Pikku hipistä on kasvanut hyvännäköinen poniherra, joka varmaan saa vielä pysyä meillä töissä vuosia ja kasvattaa suokkivarsoja tavoille, kuten Viliä nyt. Nimittäin toisten hevosten suhteen Hippiellä ei ole pienintäkään epäilystä siitä kuka kertoo kaapin paikan.
****************************************
Jälkisanoina kerron vielä, miten taas sain palautuksen maanpinnalle, kun luulin liikoja. Tytöt olivat talvella ajelleet reentapaisella Hippiä jo useamman kerran. Sitten suli lumi teiltä ja laitettiin kärry perään. Ja kun kärryn pyörä otti kiinni lumilänttiin, sai Hippi jalat alleen. Ei auttanut vaikka kävelin vieressä, ei ehtinyt reagoida. Ja kun vielä nuori kuski meni paniikkiin ja veti molemmilla ohjilla unohtaen ohjata, oli soppa valmis. Poni karkasi tallille, kärryt kaatuivat matkalla, tyttö sai kolhuja käsiin ja päähän (voi kun en ollut haetuttanut sitä kypärää), kärryn pyörä hajosi… No, tyttö selvisi mustelmilla ja säikähdyksellä, Hippi pelkällä säikähdyksellä. Kun sain uudet kärrynpyörät, alkoi uudelleen koulutus ja saman tien opetin sen sitten kuolaimiin, joita ilman eivät vierat enää aja. Viiden viikon päästä Hippie oli jo töissä koulun pihalla lapsia ajeluttamassa ja toimi hyvin. Silti en pitkään aikaan luottanut sitä muiden ajettavaksi, ainakaan nuorten ja kokemattomien. Ja kun opetan uusia hevosihmisiä, painotan entistäkin enemmän yhden ohjan pysäytyksen ja ohjien käytön merkitystä.
